Julkisuudessa on vuosien varrella paljon keskusteltu lihavuuteen liittyvästä syrjinnästä, kehonkuvaan liittyvistä haasteista sekä kehorauhasta. Tämä keskustelu on äärettömän tärkeää eikä millään tapaa ole ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että lihavuus on samanaikaisesti myös merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Suomessa lihavia on neljäosa väestöstä ja osuus kasvaa jatkuvasti. Lääketiede määrittelee lihavuuden painoindeksin mukaisesti eli lihavalla henkilöllä painoindeksi on 30 tai enemmän. Painoindeksin rinnalla toki käytetään esimerkiksi vyötärön ympärystä.
Tutkimustieto lihavuuden taustatekijöistä on lisääntynyt merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Ajattelen, että tämä on eräänlainen vallankumous lääketieteessä. Lihavuuden hoitoon ja kohtaamiseen on kokemustiedon valossa liittynyt paljon negatiivisia kokemuksia: lihavia on pidetty laiskoina ja saamattomina. Vanha totuus ravinnosta saadun energiamäärän kontrolloimiseen itsekurilla on hormonaalisen tietämyksen valossa osoittautunut vanhan aikaiseksi. Lihavuuden mekanismit ovat huomattavasti moninaisempia!
Lihavuuden hoidossa on Euroopan tasollakin merkittäviä eroja: Suomessa tehdään 1300–1700 lihavuusleikkausta vuosittain, Ruotsissa vastaava luku on 5000–7000. Väestöön suhteutettuna ero on ollut vuosikymmeniä todella merkittävä, tasoittuen kuitenkin viime vuosina Ruotsissa leikkausmäärien vähennyttyä huippuvuosista. Eroa selittää maiden erilainen hoitokulttuuri, Ruotsissa lihavuusleikkauksilla on hyvin pitkä perinne. Suomessa leikkaukset alkoivat yleistyä vasta vuoden 2006 jälkeen. Leikkauskriteereissä on myös maiden välillä eroa: Suomessa edellytetään ainakin 6 kk elintapaohjausjaksoa, jonka aikana painon tulee laskea vähintään 5 % osoituksena sitoutuneisuudesta hoitoon. Elintapaohjausjakso ennen leikkausta on välttämätön: leikkaus onnistuakseen vaatii merkittäviä muutoksia ruokavalion ja aterian koon suhteen. Se, että vaaditaan todella merkittävää painonlaskua ennen leikkausta, on mielestäni jo kyseenalaisempi kriteeri. Lihavuus ei kyseisen potilasryhmän osalta johdu siitä, etteikö laihdutusyrityksiä olisi taustalla.
Lihavuuden lääkehoitojen kehittyminen on mullistanut hoidon täysin muutamassa vuodessa. Vuoden 2025 tilastojen mukaan 108 000 suomalaista käytti lihavuuden lääkehoitoa, näistä 90 000 maksoi hoidon itse ilman KELA-korvausta. Lääkehoitojen määrä kasvoi vuodessa 43 prosentilla. Suuri yhteiskunnallinen kysymys Suomessa tuleekin olemaan, miten suhtaudumme lihavuuden lääkehoidon kustannuksiin. Nykyisellään lihavuudenlääkehoitoon saa KELA korvattavuuden, mikäli lihavuuteen (BMI > 30) liittyy tyypin 2 diabetes tai vaikeaan lihavuuteen (BMI > 35) liittyy lihavuuden komplikaatio (diabeteksen esiaste, korkeat kolesterolit tai verenpainetauti). Nykyinen korvauskäytäntö on johtanut siihen, että sosioekonomisesti paremmassa asemassa olevilla on mahdollisuus lihavuuden hoitoon. Tätä kuvaa myös se, että lääkehoidoista 62 prosenttia määrättiin yksityisellä sektorilla. Mikäli lihavuuden hoidon annetaan eriytyä nykyisellä tavalla, tulee terveyserot kasvamaan vielä nykyistä enemmän.
Stora Enso julkaisi vastikään kokemuksiaan lihavuuden lääkehoidosta osana työterveyttä. Paperialan työnantaja päätti kustantaa lihavuuden lääkehoidon Kevyt askel-kokeilussa niille työntekijöille, joilla todettiin selvä lihavuus ja siihen liittyen alentunut työkyky sekä lisääntyneet sairauspoissaolot. Tulokset ovat erittäin lupaavia: paino laski vuodessa keskimäärin 8 prosenttia, sairauspoissaolojen mediaani väheni 25:stä 11:sta päivää eli 56 prosenttia. Vastaavasti Pihlajalinnan työterveysdatasta, joka käsittää satojatuhansia Suomalaisia työikäisiä nähdään, että sairauspoissaolojen määrä lisääntyy merkittävästi painon noustessa: painoindeksin ylittäessä 35, kaksinkertaistuvat sairauspoissaolot normaalipainoisiin verrattuna.
Itse näen, että yhteiskunnan tulisi korvata KELA-korvauksin lihavuuden lääkehoito ainakin vaikeasti lihaville (BMI >35) ja lihaville (BMI > 30), mikäli lihavuuteen liittyy jo komplikaatioita. Rahallisesti lääkekorvaussumma ei olisi vähäpätöinen, joten tutkimusdata tulee käydä tarkoin läpi. Tämänhetkinen data on jo vahvasti sen suuntaista, että uskon käytetyn rahan säästyvän tulevaisuudessa moninkertaisesti niin estettyjen sairauksien ja päätetapahtumien, työstä poissaolojen kuin liian varhaisen eläköitymisen valossa. Suomen tulee tehdä viisasta ja pitkäjänteistä politiikkaa lihavuuden hoidon suhteen.
Lähteet:
