Suomessa tarvitaan poliittista keskustelua julkisen terveydenhuollon sisällöistä. Helsingin yliopiston apulaisprofessori Paulus Torkki on tutkinut aihetta ja todennut Suomalaisen terveydenhuollon olevan palveluiden määrittelyn osalta kovasti jäljessä verrokkimaita. Hän on peräänkuuluttanut julkista keskutelua aiheesta. Jatkossa tulisi poliittisella tasolla määritellä verrokkimaiden tapaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelulupaus. Nykyinen määrittelemätön tila valuttaa priorisointivastuun yksittäisten työntekijöiden harteille.
Perustuslailla taataan jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Kirjaus on epätarkka ja ajan myötä johtanut siihen, että hoitojen puntarointi vaihtoehtoistannusten valossa on olematonta ja vähähyöytyisten hoitojen osuus kaikista hoidoista todella merkittävä. Tutkitusti vähähyötyisiä hoitoja kaikista hoidoista on noin 15-30 prosenttia.
Hyvinvointiavaltion syntyajoista 1950-1970 luvulta hoitomahdollisuudet ovat muuttuneet täysin. Tämä yhdessä yhteiskunnallisten muutosten myötävaikuttamana on johtanut eliniän kasvuun miesten osalta 12 ja naisten 10 vuodella. Terveet elinvuodet eivät ole nousseet samassa suhteessa. Tutkitusti naiset elävät ylipuolet elämästään kroonisten sairauksien varjostamana. Tämä kertoo lääketieteestä: sairauksien oireita pystytään hoitamaan ja kuolemaan johtavia tilanteita välttämään.
Terveydenhuolloin priorisointia ajatellessa tärkeintä on oivaltaa vaihtoehtokustannus. Tämä tarkoittaa tietyllä rahasummalla saatavaa hoitovaikutusta rahaa eritavalla kohdentamalla. Suomessa terveydenhuollon panostukset eri sairausryhmiin vaihtelevat. Syöpähoitoihin on oltu valmiimpia ottamaan melko hyvin uusia lääkehoitoja käyttöön. Päihde-ja mielenterveysongelmiin on panostettu tarvetta vähäisemmin. Päihde-ja mielenterveysongelmat tappavat siinä kuin syövätkin: Suomi on vuosikymmeniä ollut itsemurhakuolleisuuden kärkimaita ja alle 25 vuotiaiden päihdekuolemat ovat Euroopan suurimpia. Suomessa terveydenhoito on melko toimenpideorientoitunutta. Tämä näkyy esimerkiksi merkittävästi verrokkeja korkeampina nivelrikkokirurgian lukuina.
Väestön ikääntyessä sosiaai- ja terveydenhoito menot tulevat väistämättä kasvamaan. On väistämätöntä käydä poliittista keskustelua sisällöistä valtion tasolla. Vähähyötyisten hoitojen karsinnan rinnalla kaikkien hoitojen osalta tulee arvioida vaihtoehtokustannukset. On kestämätöntä, että julkista rahaa käytetään epätasa-arvoisesti potilasryhmien osalta.
Yksinään vähähyötyisten hoitojen ja vaihtoehtokustannusten arviointi ei riitä vaan tarvitaan lisää osaamista hauraiden henkilöiden tunnistamisessa ja hoidon suunnittelussa. Tutkimusdata on kiistatonta: liian raskaat hoidot hauraulle potilaille heikentävät elämänlaatua ja lisäävät kuolleisuutta. Edelleen on liian usein vallalla hoitolinja, jossa on helpompi aloittaa hauraalle raskas hoito kuin käydä vaikea keskustelu oireen mukaiseen hoitoon siirtymisestä. Monesti hoitavalääkäri ei edes ymmärrä hoidon mahdollisia vaikutuksia hauraalle vaan toimii hyvää tarkoittaen kokonaisuutta hahmottamatta. Tämä on elämänlaadun, kokonaiskustannusten ja vaihtoehtokustannusten valossa kestämätöntä.
